Film Still – Malla Hukkasen valokuvia elokuvista Valokuvataiteen museossa

Marja-Leena ”Malla” Hukkanen (s. 1959) on kuvannut elokuvien stillkuvia yli neljän vuosikymmenen ajan, 1980-luvulta nykypäivään. Hukkanen lukeutuu niihin harvoihin suomalaisiin valokuvaajiin, jotka ovat tehneet elämäntyönsä stillkuvaajana. Hän on kuvannut stillit yli sataan suomalaiseen elokuvaan kymmenille merkittäville elokuvaohjaajille. Hukkanen tunnetaan erityisesti pitkästä yhteistyöstään Aki Kaurismäen kanssa, ja Film still -näyttely esittelee suuren kokonaisuuden Kaurismäen elokuvista. Lisäksi esillä on Hukkasen still- ja työkuvia hänen itse uransa varrelta valitsemistaan elokuvista.
Osana näyttelyä nähdään myös pieni otos museon kokoelmiin kuuluvia Fennada Filmin stillkuvia 1950- ja 1960-luvuilta. Valokuvaaja Börje Söderholm (1922–1998) lahjoitti negatiivi- ja vedosarkistonsa jo eläessään Suomen valokuvataiteen museolle. Fennada Filmi muistetaan erityisesti kirjallisuusklassikoiden filmatisoinneista, mm. Komisario Palmu -elokuvista.
Näyttelyn ovat kuratoineet Max Fritze ja Anna-Kaisa Rastenberger Valokuvataiteen museolta yhdessä Malla Hukkasen kanssa.
Näyttely on esillä 27.3.–20.9.2026.
Pääsymaksut:
Normaali pääsymaksu 16 €
Alennettu pääsymaksu 6 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.
