- Tämä tapahtuma on mennyt.
Videon julkistus: Seniorikuoro laulattaa yhteislauluvideon välityksellä lastenlauluja!
2.10.2023
2.10.2023 Videon julkistus
Miina Sillanpään Säätiö tuottaa ARMAS-festivaalin kunniaksi yhteislauluun kannustavan karaokevideon. Aiheena tutut ja perinteiset lastenlaulut ja lauluperinteen siirtäminen uusille sukupolville. Videolla esiintyy Laulusta Voimaa! -seniorikuoro johtajanaan musiikkineuvos Marjukka Riihimäki. Mukana laulamassa myös 3-vuotiaat Eeva ja Kaapo.
Lauluina on helppoja ja tuttuja suomalaisia lastenlauluja, kuten esim. Rati riti ralla, Tiedän paikan armahan ja Pieni tytön tylleröinen. Video on tekstitetty ja lauluihin on helppo yhtyä mukaan laulamaan. Videon kesto on noin 30 minuuttia. Videolinkki julkaistaan Miina Sillanpään Säätiön nettisivuilla ARMAS-festivaalin alkaessa lokakuun alussa. Video on maksutta käytettävissä esimerkiksi palvelutalojen virkistyshetkiin.
Laulusta Voimaa -seniorikuoro, johtajanaan musiikkineuvos Marjukka Riihimäki, edustavat ikääntyneiden aktiivista kulttuuritoimintaa ja musiikin kautta saatavaa ja jaettavaa hyvinvointia parhaimmillaan. Miina Sillanpään Säätiö on useissa tutkimus- ja kehittämishankkeissaan paneutunut musiikin merkityksellisyyteen ja sen toimintakykyä ja hyvinvointia edistävään vaikutukseen. Lisätietoa ja aiemmin tuottamamme yhteislauluvideot: www.miinasillanpaa.fi/musiikki
Musiikista hyvinvointia – Tervetuloa mukaan laulamaan yhdessä!