Tapahtumat

Näkymät navigointi

Tapahtuma Views Navigation

Tänään
  • TempoSeniorit Tikkurilan kirjastotalolla

    Tikkurilan kirjastotalon Lummesali

    Kuva: Loc Nguyen Oletko aina halunnut oppia soittamaan jousisoittimia? Nyt sinulla on siihen mahdollisuus TempoSeniorit -musiikkituokioissa. Maksuttomissa musiikkituokioissa pääsee kokeilemaan jousisoittimia, kuten viulua, alttoviulua ja selloa. Kaikki tarvittavat soittimet löytyvät paikan päältä, mutta voit myös halutessasi tuoda mukanasi oman soittimesi.

    Ilmainen
  • Luento: Tutkimusaiheesta väitöskirjaksi

    Varkauden museokeskus Konstin sali Satakunnankatu 1, Varkaus

    Tutkimusaiheesta väitöskirjaksi - Kuopion koulun vaiheet 1980–86. Museotoimenjohtaja Anna Vepsä kertoo väitöskirjatutkimuksestaan. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden museokeskus Konsti

    Ilmainen
  • Keskiviikkokino: Ihmeiden äärellä (Vuotalo)

    Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki, Suomi

    Hauskan ja koskettavan elokuvan pääosissa nähdään Oscar-palkitut Maggie Smith viimeisessä roolissaan ja Kathy Bates sekä Laura Linney ja Stephen Rea. Ikänsä miehiään passanneet Lily ja Eileen saavat mahdollisuuden matkustaa 1960-luvun Irlannin ahtaista ympyröistä Lourdesiin, kuuluisaan ranskalaiseen pyhiinvaelluskohteeseen, jossa virtaa parantavaksi kutsuttua lähdevettä itsensä Neitsyt Marian toimesta. Matkaan lähtee myös nuori äiti Dolly pienen, puhumattoman poikansa […]

    Ilmainen
  • Leffan Lumoa -elokuvanäytös

    Korson Lumosali

    Kuva: Loc Nguyen Leffan lumoa -elokuvasarjan näytökset on suunnattu erityisesti ikäihmisille, mutta paikalle ovat tervetulleita kaiken ikäiset elokuvan ystävät. Maksuttomissa elokuvanäytöksissä esitettävät elokuvat valittiin viime vuoden lopulla Lumon kirjastossa ja netissä toteutetun kyselyn tulosten perusteella. Elokuvista pääsee nauttimaan kerran kuussa torstaisin klo 13 ja näytöksissä on puoliaika. Torstaina 20.3. klo 13 esitetään elokuva Suon villi […]

    Ilmainen
  • Pirskahtelevat päivätanssit

    Käpykankaan palvelukeskuksen juhlasali

    Päivätansseissa laitetaan jalalla koreasti! Luvassa musiikkia, laulua sekä mukavaa yhdessäoloa. Vapaa pääsy. Järj. Puurtilan Martat

    Ilmainen
  • PerformanceSirkus: Ikääntyneiden sirkustyöpaja

    PerformanceSirkus Tallberginkatu 1 A, 4. kerros, Helsinki

    Sirkustyöpajoissa opetellaan rennolla ja hauskalla otteella erilaisia helppoja ja turvallisia sirkustemppuja ja -harjoituksia sekä sirkusvälineiden käyttöä. Sirkustyöpajoihin osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta sirkuksesta. Pääsääntöisesti opettajana toimii sirkustaiteilija ja -opettaja Heikki Leppävuori, joka on toiminut sirkusalan ammattilaisena jo usean vuosikymmenen ajan. Leppävuori on nähty muun muassa Sirkus Finlandia sekä Tanssiteatteri Hurjaruuthin talvisirkuksen lavalla useina vuosina. Aika: […]

    Ilmainen
  • Lava on vapaa -tapahtuma

    Kinaporin seniorikeskuksen juhlasali Kinaporinkatu 7-9

    Kinaporin palvelukeskuksessa järjestetään Lava on vapaa -tapahtuma torstaina 20.3. klo 13.00-15.00. Tapahtumapaikka: Kinaporin palvelukeskuksen juhlasali Tapahtuma on maksuton. Haluaisitko tulla esiintymään Kinaporin seniorikeskuksen asiakkaille ja asukkaille? Ennakkoilmoittautuminen tiistaille 14.2. on jo täynnä, mutta 20.3. mahtuu vielä mukaan! Siispä mikäli sinulla on lyhyt esitys (noin 10 min) esim. laulua, tanssia, runonlausuntaa, stand up-huumoria tms. Ota yhteyttä: […]

    Ilmainen
  • Akateeminen saksofonikvartetti

    Malmitalo Ala-Malmin tori 1, helsinki

    Gershwinin, Bob Mintzerin, Astor Piazzollan ja Pedro Iturralden musiikkia Akateeminen Saksofonikvartetti on ilahduttanut kuuljioita konsertoimalla säännöllisesti vuodesta 1998 lähtien. Nyt luvassa on svengaava saksofonikvartetti, jonka sävelet vievät meidät jazzin ihmeelliseen ja ihastuttavaan maailmaan. AS on kantaesittänyt ja levyttänyt lähes kaikki suomalaiset saksofonikvartetille sävelletyt teokset. Nykyiselleen yhtyeen kokoonpano vakiintui vuonna 2004. Esitykseen on vapaa pääsy. Kesto: […]

    Ilmainen
  • Senioripäivä ja K-65 Disco: APPA show

    Sepänkeskus Kyllikinkatu 1, Jyväskylä

    Kuva: Geoff Luck Senioripäivä klo 14–16, aula Tervetuloa tutustumaan Sepänkeskuksen toimijoihin, esittelyssä myös muita toimijoita ja ikääntyneille tarjottavia palveluita. Vapaa pääsy! K-65 Disco: Appa Music Show Cover klo 16–18, Reaktori-sali Laita tanssikengät jalkaan, glitter-asu päälle ja tule nauttimaan unohtumattomista ABBA-hiteistä livebändin tahtiin! Appa Music Show Cover akustisessa kokoonpanossa esiintyvät Heidi Luck - Agnetha, Anne-Mari Hakala […]

    10€
  • Konstin taideopastus

    Varkauden museokeskus Konsti Satakunnankatu 1, Varkaus

    Museokeskus Konstin -taideopastuksella pääset tutustumaan oppaan johdolla ainutlaatuiseen Rakelin salonkiin sekä vaihtuviin taidenäyttelyihin. Vaihtuvien näyttelyiden tilassa on esillä kuvataiteilija Unski Immosen näyttely ”Alkukuvia” ja Käytävä! -galleriassa sarjakuvataiteilija Siiri Viljakan näyttely ”Pihlajamuisto”. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden museokeskus Konsti

    Ilmainen
  • Kanttoreiden Yhteisvastuu-konsertti

    Varkauden pääkirkko Savontie 1, Varkaus

    Varkauden seurakunnan kanttorit musisoivat. Tervetuloa rauhoittumaan musiikin äärelle! Yhteisvastuu-konsertissa Varkauden seurakunnan kanttorit Tapani Majuri, Sauli Rissanen ja Ilona Räty esittävät piano-, urku- ja laulumusiikkia. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden ev. lut. seurakunta

    Ilmainen
  • Konstin elokuvailta

    Varkauden museokeskus Konsti Satakunnankatu 1, Varkaus

    Näytännössä elokuva Varttuva, vaurastuva Varkaus, kesto noin 20 minuuttia, sekä Varkaus uusin kaupunkimme, kesto noin 9 minuuttia. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden museokeskus Konsti

    Ilmainen
  • Teollisuuden tekijät -näyttelyopastus

    Varkauden museokeskus Konsti Satakunnankatu 1, Varkaus

    Opastus "Teollisuuden tekijät" -näyttelyyn esittelee Varkauden alueen teollisen yhteisön ja osaamisen historiaa aina laivastotukikohta Laivalinnan ajoilta nykyhetkeen. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden museokeskus Konsti 

    Ilmainen
  • Entisten nuorten toivebiisi-disko

    Varkauden museokeskus Konstin sali Satakunnankatu 1, Varkaus

    Tervetuloa iloiseen ja nostalgiseen toivebiisi-diskoon! Tämä tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka haluavat palata nuoruusvuosiensa suosikkimusiikin pariin ja tanssia tuttujen hittien tahdissa. Tule mukaan nauttimaan hyvästä seurasta, musiikista ja tanssista. Puurtilan Marttojen puffetti myy herkut, myynnissä myös arpoja. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, yhteistyössä Varkauden museokeskus Konsti ja Puurtilan Martat

    Ilmainen
  • Iskelmää ja jazzia: Eero Vuorinen trio

    Piippurannan klubi Paperitehtaankatu 1, Jyväskylä

    Iskelmää ja jazzia: Eero Vuorinen trio. Ohjelmassa ikivihreitä jazziskelmiä ja jazzmelodioita. Vokalistina Jorma Tuhkala. Vapaa pääsy!

    Ilmainen
  • Teos ja taiteilija

    Jyväskylän taidemuseo Kauppakatu 23, Jyväskylä, Suomi

    Kuva: Jouni Juvonen Taidemuseon vapaaehtoiset kutsuvat kiinnostavia taiteilijoita Kotien taidetta -näyttelystä haastateltavaksi. Haastattelun jälkeen juodaan kahvit tai teet. Vapaaehtoinen kahvimaksu. Vapaa pääsy!

    Ilmainen
  • Avoin taidepaja

    Jyväskylän taidemuseo Kauppakatu 23, Jyväskylä, Suomi

    Kuva: Sanna Lahti Tervetuloa taiteilemaan, maalaamaan tai piirtämään Taikatilaan museon pääsymaksun hinnalla! Välineet, värit ja paperit kuuluvat hintaan. Vertaisohjaaja paikalla.

    Ilmainen
  • Etäluento: Maailman kuuluisin nainen Mona Lisa

    Virtuaalinen

    Kuva: Petteri Kivimäki Intendentti Tiina Koivulahti kertoo Leonardo da Vincin maalauksesta Mona Lisa. Luento pidetään Teamsissa. Voit osallistua luennolle kotisohvaltasi ystävien kanssa tai perustaa vaikka kisakatsomon kirjastoon. Klikkaa itsesi linjoille tästä: https://urly.fi/3H2a

    Ilmainen
  • Perinteiset iltamat Kangaslammilla

    Kangaslammin Kylätalo Sopulantie 4, Varkaus

    Tervetuloa nauttimaan rennosta ja iloisesta iltamasta Kangaslammilla! Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tanssia ja muistella menneitä hyvän musiikin ja seuran parissa. Kangaslammin kyläyhdistys pitää kahviota, josta voi ostaa omakustanteisesti virvokkeita. Tule mukaan kokemaan perinteisten iltamien tunnelmaa ja viettämään mukavaa iltaa yhdessä. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut ja Kangaslammin kyläyhdistys 

    Ilmainen
  • Kriiseistä kestävyyteen -järjestötapahtuma

    Paasitorni Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki

    Tapahtumassa eri järjestöt esittelevät toimintaansa ja pitävät mielenkiintoisia puheenvuoroja. Pääset mukaan myös utopiasessioihin. Tervetuloa pohtimaan yhteisesti, miten voimme varautua kriiseihin! Tapahtuma on osa Erik Castren -instituutin ja Leo Mechelin säätiön sekä HelpAge Internationalin ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n 20.–22. maaliskuuta järjestämää kansainvälistä kongressia. Sen teema ”Older People and Crises” kattaa sotien, konfliktien, pakolaisuuden, […]

    Ilmainen
  • Käydään Piipun juurella

    Varkauden kirjasto, Mediakeidas Osmajoentie 1, Varkaus

    Tervetuloa tutustumaan Piipun juurella -sivustoon, joka esittelee Suomen teollisuuden historiaa ja tarinoita teollisuusyhteisöjen elämästä. Katsellaan valokuvia ja muistellaan yhdessä menneitä. Tule mukaan jakamaan muistoja ja oppimaan lisää Varkauden teollisuushistoriasta. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden kaupunginkirjasto

    Ilmainen
  • Huru-uket Harjurannalla

    Harjurannan Kylätupa Harjurannantie 588, Varkaus

    Tule nauttimaan iloisesta iltapäivästä Harjurannalla Huru-ukejen seurassa! Tämä rento tapahtuma tarjoaa ukulelemusiikkia, joka saa varmasti hymyn huulille ja jalan vipattamaan. Harjurannan kylätuvan Stella Maria kahvilasta voit ostaa tapahtuman aikana virvokkeita. Vapaa pääsy. Järj. Huru-uket, Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut ja Harjurannan kyläyhdistys ry

    Ilmainen
  • Minä katselin kauan maisemaa – tarinoita Tampereesta -runoesitys Kulttuuritalo Laikun Musiikkisalissa

    Kulttuuritalo Laikku Keskustori 4, Tampere

    Kuva: Senni Pelli Näyttelijät Sanna Majanlahti ja Emilia Pokkinen tulkitsevat tamperelaista runoutta sekä riemastuttavia ja tamperelaisuutta oivaltavasti valottavia novelleja. Tuttujen tekstien myötä kuljetaan kaupunginosasta toiseen. Tampereesta tarinoinnin lomassa kuullaan runoja Viljo Kajavalta, Lauri Viidalta, Eeva-Liisa Mannerilta, Mirkka Rekolalta, Kirsi Kunnakselta, Sirkka Turkalta, Kristiina Wallinilta, Tuula Välipakalta ja Katariina Kalliolta sekä novelleja Sinikka Nopolalta. Tervetuloa aikamatkalle! […]

    Ilmainen
  • Sukututkimus-sunnuntai

    Varkauden museokeskus Konsti Satakunnankatu 1, Varkaus

    Kiinnostaako sukututkimus? Haluatko ryhtyä tutkimaan sukusi vaiheita, mutta et oikein tiedä, miten päästä alkuun? Konstissa ohjataan perinteiseen sukututkimukseen kirkonkirjoja ja muita lähteitä tutkimalla. Ohjauksessa pääset alkuun ja opit itsenäisesti etsimään tietoa digitoiduista peruslähteistä, jotka helpottavat sukututkimuksen tekemistä kotikoneelta käsin. Mukaan kannattaa ottaa muistiinpanovälineet, joko kynä ja paperia tai kannettava tietokone. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden museokeskus Konsti

    Ilmainen
  • Kirjavinkkaus Tampereen kirjastoissa: Koilliskeskuksen kirjasto

    Koilliskeskus Liikekatu 3, Tampere, Suomi

    Kirjaston henkilökunta vinkkaa kiinnostavaa luettavaa ARMAS-viikolla! Vapaa pääsy, tervetuloa! ARMAS-festivaali on valtakunnallinen taide- ja kulttuurifestivaali, joka juhlistaa ikääntymistä. 

    Ilmainen
  • Yhteislaulut: Nostalgisia säveliä menneiltä vuosikymmeniltä

    Lielahden kirjasto, Tuike-sali Tampere

    Kuva: Laura Hyttinen Yhteislauluja laulaja Martti Kuurilan ja pianisti Jussi Tammisen johdolla. Tervetuloa laulamaan nostalgisia säveliä menneiltä vuosikymmeniltä Tampereen kirjastoihin! Vapaa pääsy!

    Ilmainen
  • PerformanceSirkuksen Lapinlahden Lähteen kirjoitustyöpajaryhmä

    Lapinlahden Lähde Lapinlahdenpolku 8, Helsinki

    Kirjoitustyöpajan tavoite on aktivoida kirjoittamisesta kiinnostuneita harrastamaan kirjoittamista ja harjoittamaan samalla muistia, kognitiivisia taitoja, aktivoida muistoja ja muistamista. Kirjoittamisen aihepiiri on laaja; yhteiskunnallisesta problematiikasta naisen asemaan, yksilön asemasta muuttuvassa sosiaalis-kulttuurisessa viitekehyksestä, yhteiskunnan näkymättömien näkyväksi tekemiseen. Työpajoissa sukelletaan omaan elettyyn elämään, reflektoiden elämänpolun ilojen, surujen kirjoa, myötäelävästi ja syvämerkityksellisesti. Keskiössä on ihminen, joka rakastaa, vihaa, pettyy, […]

    Ilmainen
  • Kirjavinkkaus Tampereen kirjastoissa: Tesoman kirjasto

    Tesoman kirjasto Tampere

    Kirjaston henkilökunta vinkkaa kiinnostavaa luettavaa ARMAS-viikolla! Vapaa pääsy, tervetuloa! ARMAS-festivaali on valtakunnallinen taide- ja kulttuurifestivaali, joka juhlistaa ikääntymistä. 

    Ilmainen
  • Lennokas iltapäivä Suomen Ilmailumuseolla

    Suomen ilmailumuseo

    Kuva: Suomen ilmailumuseo Tervetuloa viettämään Lennokasta iltapäivää Suomen Ilmailumuseoon! Iltäpäivän ohjelmassa on Jari Puhakan yhteislaulutilaisuus, virtuaalimatka Särestöniemi-museoon Kittilään, luento lentomatkustamisen historiasta ja opastettuja museokierroksia. Vapaa pääsy! Tapahtuman järjestää Suomen ilmailumuseo, Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut sekä Siskot ja Simot.

    Ilmainen
  • KOM-teatterin yleisötyö esittää: Eilat – Koskettava komedia kahden naisen ystävyydestä ja yhteydestä

    Kaapelitehtaan Kahvibaari Tallberginkatu 1, Helsinki

    Tervetuloa nauttimaan Eilat -näytelmästä Kaapelitehtaalle! Tiistaina 25.3. klo 18 Kaapelitehtaan Kahvibaarissa uppoudutaan kahden naisen ystävyydestä ja yhteydestä kertovan Eilat -näytelmän tunnelmaan. Näytelmä vie katsojat ajassa marinoituneen ystävyyden olohuoneeseen, jossa vuosien alle piiloutunut yksinjäämisen pelon kummitus herää henkiin. Mikä on ystävyyden sopimus, ennustus, parasta ennen -päiväys, roolitus, työnjako, uusiutumisvoima, kantokyky, hinta ja palkinto? Näytelmä on osa […]

    Ilmainen
  • Viimeinen matka -elokuva

    Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki, Suomi

    Kuva: Finnkino FIN: VIIMEINEN MATKA Kun Lars Hammar jää eläkkeelle rakastamaltaan nelikymmenvuotiselta uralta ranskanopettajana, hän haaveilee ihanasta ’kolmannesta iästä’ matkoineen, viineineen ja elämyksineen yhdessä vaimonsa Tiinan kanssa. Elämä ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Sen sijaan, että Lars nauttisi elämästä, hän muuttuu yhä passiivisemmaksi ja välinpitämättömämmäksi ja kököttää kotonaan nahkaisessa nojatuolissaan ja saa niin Tiinan kuin […]

    Ilmainen
  • Tanssiteatteri Hurjaruuth esittää: Paulina Lenoir (SUI/MEX): Puella Eterna

    Turbiinisali, Kaapelitehdas

    Kuva: David Pickens Arvostettu suunnittelija Paulina Lenoir esittää tarinan syntymästä, elämästä ja kuolemasta tämän sukupolven tunnetuimman couture-runoilijan, Puella Eternan, silmin. Haluaisitko elää ikuisesti? Tämä on esitys ELÄMÄSTÄ kaikkine vaiheineen. Kertojana runollinen hölmö, joka etsii ikuisuutta rivien välistä. Paikka: Turbiinisali, Kaapelitehdas (Tallberginkatu 1, 00180 Hki) Aika: 26.3. klo 17:00 Kesto: n. 1h Liput: 26/16€ (osta liput […]

    16€ - 26€
  • Roihuvuoren kirjaston Shakespeare-ilta

    Roihuvuoren kirjasto

    Maailmankuulun näytelmäkirjailijan elämästä kertoo FM Vuokko Sivuranta ja sonetteja laulaa Pirkko Kela Tuula Kilpeläisen säestämänä. Sydämellisesti tervetuloa toteamaan, miten totta nykypäivänä tämän 'bardin' ajatukset ovat!

    Ilmainen
  • Kirjavinkkaus Tampereen kirjastoissa: Koukkuniemen kirjasto

    Koukkuniemen kirjasto Tampere

    Kirjaston henkilökunta vinkkaa kiinnostavaa luettavaa ARMAS-viikolla! Vapaa pääsy, tervetuloa! ARMAS-festivaali on valtakunnallinen taide- ja kulttuurifestivaali, joka juhlistaa ikääntymistä. 

    Ilmainen
  • Tikkurilassa kajahtaa -yhteislaulutilaisuus Tikkurilan kirjaston Lummesalissa

    Tikkurilan kirjastotalon Lummesali

    Kuva: Loc Nguyen Tilaisuuden vetää Kalle Virtasen ja Pentti Yrjänäisen DomraCoctail. Kalle Virtanen on Voice of Finland -voittaja vuodelta 2021. Maksuttomat yhteislaulutilaisuudet ovat suunnattu erityisesti ikäihmisille, mutta paikalle ovat tervetulleita kaikenikäiset musiikin ystävät. Musiikkihetkiin voi tulla myös vain kuuntelemaan ja nauttimaan tunnelmasta.

    Ilmainen
  • PerformanceSirkus: Ikääntyneiden sirkustyöpaja

    PerformanceSirkus Tallberginkatu 1 A, 4. kerros, Helsinki

    Sirkustyöpajoissa opetellaan rennolla ja hauskalla otteella erilaisia helppoja ja turvallisia sirkustemppuja ja -harjoituksia sekä sirkusvälineiden käyttöä. Sirkustyöpajoihin osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta sirkuksesta. Pääsääntöisesti opettajana toimii sirkustaiteilija ja -opettaja Heikki Leppävuori, joka on toiminut sirkusalan ammattilaisena jo usean vuosikymmenen ajan. Leppävuori on nähty muun muassa Sirkus Finlandia sekä Tanssiteatteri Hurjaruuthin talvisirkuksen lavalla useina vuosina. Aika: […]

    Ilmainen
  • Muistiystävällinen museokierros

    Suomen käsityön museo Kauppakatu 25, Jyväskylä

    Kuva: Eetu Linnankivi Muistiystävällinen museokierros on suunnattu muistisairaille ja heidän omaisilleen. Maksuton muistiystävällinen museokierros tarjoaa muistisairaille mahdollisuuden tutustua suomalaiseen käsityöperinteeseen omassa tahdissa oppaan kanssa. Kierrokselle on vapaa pääsy, mutta sille tulee ilmoittautua ennakkoon: margarita.rosselloramon(at)jyvaskyla.fi tai p. 040 701 7452.

    Ilmainen
  • Tanssiteatteri Hurjaruuth esittää: Emma Castrén (FIN): The Gynecologist

    Hurjaruuthin näyttämö, Kaapelitehdas

    Kuva: Jussi Virkkumaa Gynekologi Dr. Freon sukeltaa potilaansa kohtuun etsiessään ratkaisua tämän tuskastuttaviin vaivoihin. Emma Castrénin sooloteos on sanaton, miiminen ja koominen tutkimusmatka kehon sisäiseen maailmaan. Fyysisen komedian huippuosaajien esitys operoi kahdessa tilassa ja mittakaavassa, kun se tarkastelee ekokatastrofia hysteroskoopilla (kohduntähystimellä). Ilmastonmuutos on kuin endometrioosi: kroonistunut tulehdus kohdussa, jossa elämä alkaa. Tauti, joka romahduttaa planeetan […]

    16€ - 26€
  • PerformanceSirkus: Koulusirkus -esitys Kaapelitehtaalla

    PerformanceSirkus Tallberginkatu 1 A, 4. kerros, Helsinki

    PerformanceSirkuksen Kaapelitehtaalla vuodesta 2021 toiminut seniorisirkusryhmä vie katsojat nostalgiselle matkalle 60-luvun koulumaailmaan Koulusirkus- esityksellään. Luvassa on vauhtia, kekseliäitä sirkusnumeroita, yllättävää, mykkäelokuvamaista näyttämökomiikkaa, rehevän humaania huumoria ja huikeaa yhteisöleikkiä. Tule mukaan leikkimään kanssamme 60- luvun nostalgiseen koulumaailmaan! Ohjaus: Heikki Leppävuori, Minna Puolanto ja Vesa-Petteri Asikainen Esiintyjät: kotona asuvia helsinkiläisiä senioreita Aika: 27.3.2025 klo 18.00 Paikka: Kaapelitehdas, […]

    Ilmainen
  • Flyygelikuu – Maria Männikkö (Vuotalo)

    Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki, Suomi

    Espanjalaiseen musiikkiin erikoistunut pianisti Maria Männikkö vie kuulijat Granadosin ja Chopinin runollisen romanttisiin maailmoihin. Konsertissa kuullaan mm. Chopinin Balladi nr. 1 sekä Granadosin Escenas Románticas. Paikka: Vuotalon Aula Liput: Vapaa sisäänpääsy Lisätiedot: https://www.vuotalo.fi/fi/tapahtumat/event/0D6E323BB9F16A5743BFD2EF3ADF24AA/Flyygelikuu___Maria_M_nnikk_

    Ilmainen
  • MUU & Armas esittää: Heidi Kilpeläinen: Huom!ota ja huolenpitoa

    MUU Helsinki nykytaidekeskus Tallberginkatu 1, Helsinki, Suomi

    Heidi Kilpeläinen: Huom!ota ja huolenpitoa – Help! You Need Somebody Kaapelitehdas muuttuu yhden päivän ajaksi taiteelliskanssainhimillisen minifestivaalin eloisaksi tapahtumapaikaksi, Heidi Kilpeläisen Huom!ota ja huolenpitoa -happeningin vallatessa MUU Helsinki nykytaidekeskuksen. Yhteistyössä ikääntymistä juhlistavan ARMAS-festivaalin kanssa toteutettu tapahtuma yhdistää kuhinassaan hauskan, vakavan, aktivoivan ja ajatteluttavan parhaat piirteet. Näyttelyn lisäksi tarjolla on ohjelmaa kaikenikäisille: karaokekahvista ja t-paitatyöpajasta aina […]

    Ilmainen
  • Outoja Lauluja

    Piippurannan klubi Paperitehtaankatu 1, Jyväskylä

    Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Sanataiteen moniottelija Lauri Laakson ”laulajaveli” LauLaaXO tarjoilee ARMAS-festivaalin päätteeksi ”outoja” lauluja, jotka Kaj Chydenius on säveltänyt Jukka Itkosen sanoituksiin. Pianosäestyksestä vastaa Tuija Kiviranta. Vapaa pääsy!

    Ilmainen
  • DJ Börjen Senioridiscot, Vuotalo

    Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki, Suomi

    Musiikkia 1960-1980 luvuilta suoraan vinyyleiltä soitettuna!

    Ilmainen
  • Esineiden tarinat

    Suomen käsityön museo Kauppakatu 25, Jyväskylä

    Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Muistellaan itselle tärkeitä esineitä ja niihin liittyviä tarinoita. Tähän aikuisille suunnattuun tapahtumaan voit ottaa mukaan esineen tai kuvan siitä. Tapahtuma on maksuton, mutta siihen tulee ilmoittautua ennakkoon 26.3. mennessä sähköpostitse: margarita.rosselloramon(at)jyvaskyla.fi.

    Ilmainen
  • Tampereen Liikkuva Näyttämö: Rautatie-näytelmä

    Kulttuuritalo Laikku Keskustori 4, Tampere

    Kuva: Harri Hinkka. Kuvassa: Auvo Vihro, Annuska Hannula ja Minna Hokkanen Tampereen Teatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteinen näyttämön, Tampereen Liikkuvan Näyttämön uusi näytelmä on Juhani Ahon Rautatie, jonka on näytelmäksi sovittanut Auvo Vihro. Rooleissa nähdään Vihron lisäksi Annuska Hannula (TT) ja Minna Hokkanen (TTT). Työryhmän taiteellisena vastaavana toimii Riikka Papunen (TTT). Rautatie kertoo suuren […]

    Ilmainen
  • Tanssiteatteri Hurjaruuth esittää: Gabriela Muñoz (MEX): Julieta

    Hurjaruuthin näyttämö, Kaapelitehdas

    Kuva: Brenda Islas Julieta kertoo tarinan omalaatuisesta naisesta, jolle on ehtinyt kertyä rutkasti elämänkokemusta – sekä monituisista kerroksista, joita ikääntyminen tuo mukanaan. Elämäniloa ja nokkeluutta uhkuva Julieta jakaa arkeaan kanssamme ja kutsuu meidät kotiinsa, joka on muuttunut hänen koko maailmakseen. Julieta on visuaalinen ja sanaton yhden naisen fyysisen teatterin esitys, joka tavoittaa ihmisen inhimillisyyteen liittyvän […]

    16€ - 26€
  • Klubi-ilta: Muska & the Hotdogs (Vuotalo)

    Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki, Suomi

    Muska rokkaa tänä keväänä Vuotalossa yhdessä the Hotdogs-yhtyeensä kanssa! Legendaarinen Muska aloitti edelleen jatkuvan laulajauransa vuonna 1969, jolloin hän oli ainoa suomalainen naispuolinen rocklaulaja. Paikka: Vuotalon Vuosali Liput: 15e Lisätiedot: https://www.vuotalo.fi/fi/tapahtumat/event/14C6EFD2603ADFC04CC76816008236F4/Muska___the_Hotdogs

    15€
  • Kulttuurikerho

    Vapaakaupungin olohuone Kauppakeskus Redi 2.krs, Hermannin rantatie 5, Helsinki

    Kaipaatko keskustelua ja tietoa kulttuuritapahtumista? Vanhusten Turva säätiö ja Myrskyryhmä käynnistävät kulttuurikerhon +65-vuotiaille helsinkiläisille. Kulttuurikerhossa keskustellaan ajankohtaisista kulttuuritapahtumista ja -uutisista. Keskustelua tukee vapaaehtoinen. Kerhon osallistujista voi löytää seuraa tapahtumiin. Osallistujat voivat halutessaan toimia Vanhusten Turva säätiön kulttuuritapahtumien konkariraadissa. Raati suosittelee retkikohteita, jotka toteutetaan osana Vanhusten Turva säätiön yleishyödyllistä toimintaa. Ryhmässä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.   […]

    Ilmainen
  • PerformanceSirkuksen Lapinlahden Lähteen kirjoitustyöpajaryhmä

    Lapinlahden Lähde Lapinlahdenpolku 8, Helsinki

    Kirjoitustyöpajan tavoite on aktivoida kirjoittamisesta kiinnostuneita harrastamaan kirjoittamista ja harjoittamaan samalla muistia, kognitiivisia taitoja, aktivoida muistoja ja muistamista. Kirjoittamisen aihepiiri on laaja; yhteiskunnallisesta problematiikasta naisen asemaan, yksilön asemasta muuttuvassa sosiaalis-kulttuurisessa viitekehyksestä, yhteiskunnan näkymättömien näkyväksi tekemiseen. Työpajoissa sukelletaan omaan elettyyn elämään, reflektoiden elämänpolun ilojen, surujen kirjoa, myötäelävästi ja syvämerkityksellisesti. Keskiössä on ihminen, joka rakastaa, vihaa, pettyy, […]

    Ilmainen
  • Oskun Kulttuurisohva: Pirkko Mannola

    Vantaan teatterilämpiö

    Mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskustelunaiheita tunnettujen kulttuurialan kasvojen kanssa. Haastateltavat kertovat urastaan, ja itselleen tärkeistä asioista, mieltymyksistään, onnistumisista, ihan mistä vaan. Keskustelun ohjaajana toimii teatterimaailman suuri ystävä, koreografi-ohjaaja Osku Heiskanen! Pirkko Mannola Hänet tunnetaan niin musiikin ja elokuvien parista kuin teattereiden lavoilta. Mielenkiintoinen ura vuosikymmenien ajan pitää hänet edelleen yhtenä Suomen tunnetuimmista kasvoista. Kesto: n. 1h […]

    27€
  • Edithin sisaret -esitys

    Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki, Suomi

    FIN: EDITHIN SISARET - Edith Södergranin runoja ja koreografioita esineille Nurinpäin Kollektiivi Tiistaimatinea Edithin sisaret on nukketeatterin, tanssin ja Edith Södergranin runojen innoittama esitys. Esiintyjät ovat nukketeatteritaiteilija Pauliina Vesslin, Rose-Marie Malm ja Malin Wikström-Orre. Runojen tulkintaa täydentävät esineet ja liikkeelliset koreografiat laajentaen runoelämyksen visuaaliseksi kokonaisuudeksi, joka luo rinnakkaisia maailmoja ja yhteyksiä katsojan mielikuvituksessa. Esitykseen valitut […]

    8€ - 10€
  • PerformanceSirkuksen Lapinlahden Lähteen kirjoitustyöpajaryhmä

    Lapinlahden Lähde Lapinlahdenpolku 8, Helsinki

    Kirjoitustyöpajan tavoite on aktivoida kirjoittamisesta kiinnostuneita harrastamaan kirjoittamista ja harjoittamaan samalla muistia, kognitiivisia taitoja, aktivoida muistoja ja muistamista. Kirjoittamisen aihepiiri on laaja; yhteiskunnallisesta problematiikasta naisen asemaan, yksilön asemasta muuttuvassa sosiaalis-kulttuurisessa viitekehyksestä, yhteiskunnan näkymättömien näkyväksi tekemiseen. Työpajoissa sukelletaan omaan elettyyn elämään, reflektoiden elämänpolun ilojen, surujen kirjoa, myötäelävästi ja syvämerkityksellisesti. Keskiössä on ihminen, joka rakastaa, vihaa, pettyy, […]

    Ilmainen
  • Kulttuurikerho

    Vapaakaupungin olohuone Kauppakeskus Redi 2.krs, Hermannin rantatie 5, Helsinki

    Kaipaatko keskustelua ja tietoa kulttuuritapahtumista? Vanhusten Turva säätiö ja Myrskyryhmä käynnistävät kulttuurikerhon +65-vuotiaille helsinkiläisille. Kulttuurikerhossa keskustellaan ajankohtaisista kulttuuritapahtumista ja -uutisista. Keskustelua tukee vapaaehtoinen. Kerhon osallistujista voi löytää seuraa tapahtumiin. Osallistujat voivat halutessaan toimia Vanhusten Turva säätiön kulttuuritapahtumien konkariraadissa. Raati suosittelee retkikohteita, jotka toteutetaan osana Vanhusten Turva säätiön yleishyödyllistä toimintaa. Ryhmässä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.   […]

    Ilmainen
  • PerformanceSirkuksen Lapinlahden Lähteen kirjoitustyöpajaryhmä

    Lapinlahden Lähde Lapinlahdenpolku 8, Helsinki

    Kirjoitustyöpajan tavoite on aktivoida kirjoittamisesta kiinnostuneita harrastamaan kirjoittamista ja harjoittamaan samalla muistia, kognitiivisia taitoja, aktivoida muistoja ja muistamista. Kirjoittamisen aihepiiri on laaja; yhteiskunnallisesta problematiikasta naisen asemaan, yksilön asemasta muuttuvassa sosiaalis-kulttuurisessa viitekehyksestä, yhteiskunnan näkymättömien näkyväksi tekemiseen. Työpajoissa sukelletaan omaan elettyyn elämään, reflektoiden elämänpolun ilojen, surujen kirjoa, myötäelävästi ja syvämerkityksellisesti. Keskiössä on ihminen, joka rakastaa, vihaa, pettyy, […]

    Ilmainen
  • Desirée Saarela-Portin: Annanland

    Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki, Suomi

    FIN: Annanland on Toinen maa, kuin kaihoisa tunne jostakin muusta, paikasta tai ihmisestä. Muutoksesta parempaan, johonkin mistä ei vielä tiedäkään. Kulkemisesta eteenpäin, kohti etsimänsä. Se on paikka, jossa saa uskoa ilman selityksiä, kuunnella sisäistä ääntään, kehittyä. Désiréen tuohon mystiseen maahan ovat siivittäneet muut taiteilijat töidensä, maalaustensa ja elämäntarinoidensa kautta. Kirjeet, joissa taiteilijat ovat avanneet ajatuksiaan […]

    Ilmainen
  • Kulttuurikerho

    Vapaakaupungin olohuone Kauppakeskus Redi 2.krs, Hermannin rantatie 5, Helsinki

    Kaipaatko keskustelua ja tietoa kulttuuritapahtumista? Vanhusten Turva säätiö ja Myrskyryhmä käynnistävät kulttuurikerhon +65-vuotiaille helsinkiläisille. Kulttuurikerhossa keskustellaan ajankohtaisista kulttuuritapahtumista ja -uutisista. Keskustelua tukee vapaaehtoinen. Kerhon osallistujista voi löytää seuraa tapahtumiin. Osallistujat voivat halutessaan toimia Vanhusten Turva säätiön kulttuuritapahtumien konkariraadissa. Raati suosittelee retkikohteita, jotka toteutetaan osana Vanhusten Turva säätiön yleishyödyllistä toimintaa. Ryhmässä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.   […]

    Ilmainen
  • Näytelmä: Aja aurasi vainajain luitten yli

    Teatteri Avoimet Ovet Erottajankatu 5, Helsinki

    Suomen kantaesitys 16.9., esitykset 15.9.-29.11.2025 Syksyn päätuotantomme Aja aurasi vainajain luitten yli on puolalaisen Olga Tokarczukinsamannimiseen ekologiseen jännitysromaaniin perustuvan näytelmän Suomen kantaesitys. Syrjäkylällä tapahtuu useita paikallisten elämänmenoa järkyttäviä murhia. Erakoitunut, eläköitynyt englanninopettaja Janina tuntuu tietävän surmista muita enemmän. Voiko kyseessä todella olla eläinten kosto, kuten hän varoittaa? Emilia Sadowskan dramatisoinnista Hanna Kirjavaisen ohjaama Aja aurasi […]

  • Näytelmä: Terveisin Eeva

    Teatteri Avoimet Ovet Erottajankatu 5, Helsinki

    Terveisin Eeva esitetään vain viidesti! Eeva Kilven tuotannosta ammentava Terveisin Eeva on saanut runouden ystävät liikkeelle sankoin joukoin: lipuista jo yli kolmannes on myyty tai varattu! Näytäntöjä on vain viisi loka-marraskuussa, joten lippuostoksille kannattaa lähteä heti! Näyttämöllä kohtaavat paitsi Eeva Kilven runous, myös lahjakkaat kajaanilaissiskokset Satu Tuuli ja Suvi Eevi Karhu, sekä kaikille runouden ystäville tuttu Ella Pyhältö. Esitystä […]

  • Aira Samulin säätiön Disco Forever: esiintymässä mm. Dj Börje

    Botta Events Museokatu 10, Helsinki

    Luvassa on uskomaton ilta täynnä parhaimpia discohittejä, upeaa tunnelmaa, ihania ihmisiä, kivoja kohtaamisia ja tietenkin iloa, hyvää mieltä ja meininkiä. Menossa mukana: Marco Bjurström Jarkko Tamminen Airan perustama Rytmikkäät. Musiikista vastaa legendaarinen Dj Börje. Sydämellisesti tervetuloa! ”Tanssi kuuluu kaikille ja jokainen on tanssiessaan kaunis!” -Aira Samulin.

    25€
  • Sateenkaarisukupolvien lavatanssit

    Tanssin talo Kaapeliaukio 3, Helsinki, Suomi

    Tanssikengät jalkaan ja Pannuhalliin! Polkaistaan marraskuu yhdessä käyntiin kun Tanssin talolla järjestetään jälleen suositut lavatanssit tiistaina 4.11. klo 14–16! Iltapäivän ohjelman tarjoaa Sateenkaarisukupolvet-hanke, joka järjestää taidetyöpajoja sateenkaarisenioreille sekä kohtaamispaikkoja kaikenikäisille queer- ja transihmisille. Tapahtuma on suunnattu erityisesti sateenkaarisenioreille ja heidän ystävilleen. Kaikki, jotka nauttivat yhdessä tanssimisesta omalla tyylillä, ovat lämpimästi tervetulleita! Tanssimusiikista vastaa ensimmäisen tunnin […]

    Ilmainen
  • DJ Börjen senioridisco, Järvenpää-talo

    Järvenpää-talo Hallintokatu 4, Järvenpää, Finland

    Musiikkia 1960-1980 luvuilta suoraan vinyyleiltä soitettuna! Discoon on vapaa pääsy.

    Ilmainen
  • Teollisuuden tekijät -näyttelyopastus

    Varkauden museokeskus Konsti Satakunnankatu 1, Varkaus

    Opastus "Teollisuuden tekijät" -näyttelyyn esittelee Varkauden alueen teollisen yhteisön ja osaamisen historiaa aina laivastotukikohta Laivalinnan ajoilta nykyhetkeen. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden museokeskus Konsti

    Ilmainen
  • Dj Börjen seniodisco, Espoon Kulttuurikeskus

    Espoon kulttuurikeskus Kulttuuriaukio 2, Espoo

    Musiikkia 1960-1980 luvuilta suoraan vinyyleiltä soitettuna! Tapahtumapaikka: Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisali Discoon on vapaa pääsy.

    Ilmainen
  • TempoSeniorit

    Tikkurilan kirjastotalon Lummesali

    Tule kokeilemaan jousisoittimien soittamista ammattilaisen opastuksella. Osallistujilla ei tarvitse olla soittokokemusta eikä omaa soitinta – into oppia riittää.

    Ilmainen
  • Mitä vanhempi, sitä parempi – Je älter, desto besser! – näyttely

    Kulttuuritalo Laikun kahvila Tampere

    Mitä vanhempi, sitä parempi – taidenäyttely ikäihmisyydestä Saksalaisen kulttuurikeskuksen ja Armas-festivaalin järjestämä Mitä vanhempi, sitä parempi -taidenäyttely avautuu 10.3.2026 Kulttuuritalo Laikun kahvilassa. Näyttely tarkastelee ikäihmisyyttä myönteisestä ja voimaannuttavasta näkökulmasta. Se tuo esiin ikääntymisen iloja, mahdollisuuksia, haasteita ja vaiheita – mutta myös nuoremman sukupolven odotuksia ja oletuksia. Taiteilijoiden ikähaarukka ulottuu 40–80 vuoden välille, mikä tekee näyttelystä erityisen moniäänisen […]

    Ilmainen
  • Anna Blomberg (SVE), Tobias Persson (SVE) & The Old: Bli vän med din kista

    Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki, Suomi

    Den populära svenskspråkiga musik- och komedishowen kommer till Nordhuset! Bli vän med din kista kommer nu till Nordhuset i Helsingfors efter höstens utsålda succé på Tryckeriteatern i Karis. Den här gången tar Tobias & The Old med sig nya gäster på upptäcktsfärd i åldrandets djungel och bjuder in dig att delta. The Old har sedan […]

    17€
  • Kuvataidepaja

    Yhteisötalo Osmajoentie 1, Varkaus

    Kuvataidepajassa muistellaan musiikin avulla erilaisia muistoja ja niihin liittyviä värejä. Kuvataidetta tehdään helpoilla tekniikoilla, et tarvitse aiempaa osaamista. Tule mukaan luovaan pajaan. Ohjaajana taiteilija Johanna Aho. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut

    Ilmainen
  • Soisalo-opiston senioritanssien avoimet ovet

    Soisalo-opiston sali Taipaleentie 24, Varkaus

    Senioritanssi on erinomaista terveysliikuntaa ja iloista ikääntymistä. Armas-viikolla pääset kokeilemaan harrastusta maksutta opiston kurssilaisten kanssa. Senioritanssi lisää liikkumisen keveyttä, parantaa tasapainoa, edistää sydänterveyttä, ehkäisee muistin heikkenemistä ja antaa oppimisen iloa sekä elämyksiä. Paria et tarvitse. Käynti takaovesta. Vapaa pääsy. Järj. Soisalo-opisto

    Ilmainen
  • Varkauden palvelutalojen ARMAS-viikot

    Armas-viikolla käynnistyvät myös kaikilla Varkauden palvelutalojen osastoilla toteutettavat taide- ja musiikkituokiot, joissa kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden lähettämät taiteilijat kiertävät maaliskuun aikana. Lisätietoja: Tapahtumaviikkoa koordinoi Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut. Yhteystiedot: Kulttuurituottaja Anna-Mari Ahonen anna-mari.ahonen@varkaus.fi p. 041 732 1055

  • Tanssituokio

    Uimahalli Ilopisaran Jumppasali

    Tässä liikunnallisessa tanssituokiossa pääset tanssimaan joko yksin tai yhdessä valitsemasi parin kanssa perinteisen kansanmusiikin tahtiin. Vapaa pääsy. Kesto n. 45min. Järj. Varkauden kaupungin liikuntapalvelut

    Ilmainen
  • Huru-uket laulattaa

    Varkauden kirjaston auditorio 2. krs

    Lauletaan yhdessä ikivihreitä sävelmiä Kultaisesta laulukirjasta ukulelejen säestämänä. Tule mukaan hyvän mielen lauluhetkeen. Vapaa pääsy. Kesto n. 45min. Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, yhteistyössä Huru-uket

    Ilmainen
  • Seitsemän koiraveljestä, seikkailunäytelmä kaikenikäisille

    Seinäjoen kaupunginteatteri Alvar Aallon Katu 12, Seinäjoki, Suomi

    Mauri Kunnaksen koiramainen tulkinta Aleksis Kiven rakastetusta klassikosta valloittaa suurella näyttämöllä! Juhlistamme ikääntymistä tarjoamalla kaikille näytökseen eläkeläislipun ostaneille pullakahvit. Maksullinen. Liput 33 € (eläkeläiset). Esteetön sisäänkäynti. Lisätiedot p. 010 416 2600. Lisäksi teatteriravintolan maukas lounasbuffet eläkeläisille ARMAS-hintaan 9,60 € (norm. 12,60 €). Tarjolla arkisin ma-pe klo 10.30–13.30. Tarjous on voimassa koko ARMAS-festivaalin ajan.

    33€
  • Teatteri ILMI Ö:n senioreiden TaideLiikutus-yhteisöteatteriryhmien iltamat

    Teatterimuseo Tallberginkatu 1, Helsinki

    Teatteri ILMI Ö:n senioreiden TaideLiikutus-yhteisöteatteriryhmät esittävät vauhdikkaissa iltamissa runoutta, sketsejä, iltamanäytelmän ja performanssin. Iltamissa pidetään myös puhe sekä yllätykselliset arpajaiset. Iltamien musiikista vastaa maanmainio Lieveilmiö-bändi, joten tanssit saadaan varmasti aikaiseksi! Teatteri ILMI Ö:n TaideLiikutus-yhteisöteatteriryhmät kokoontuvat seitsemässä kaupunginosassa Helsingissä (Kalasatama, Kannelmäki, Laajasalo, Myllypuro, Suomenlinna, Töölö, Vuosaari sekä Lämpiö-palvelussa etänä www.lampio.fi). Teatteri ILMI Ö:n TaideLiikutus-yhteisöteatteritoiminta sai vuoden 2024 […]

    Ilmainen
  • Ninan musiikkituokio

    Tammelan Lähitori Itsenäisyydenkatu 21, Tampere

    Nina Åkerman esittää tuttuja lauluja menneiltä vuosikymmeniltä. Teemoja mm. "Ikivihreät tangot", "Muistoja menneiltä vuosikymmeniltä", "Lailan ja Olavin laulut". 12.3. klo 13.30 Kaukaharjun lähitori (Keskisenkatu 13–15) 17.3. klo 13.00 Tammelan lähitori (Itsenäisyydenkatu 21) 24.3 klo 12.30 Tesoman lähitori (Tesomankatu 4) 25.3. klo 12.00 Mummon Kammari (Hämeenkatu 28) 13.4. klo 13.00 Keinupuistokeskus (Orivedenkatu 28) 12.6. klo 13.00 […]

    Ilmainen
  • Hyvän mielen kiven maalausta

    Kasperin toimintojentalo Kasperinviita 13, Seinäjoki

    Maalataan oma ”Hyvän mielen kivi”. Maksuton. Esteetön sisäänkäynti. Lisätiedot p. 044 425 5777

    Ilmainen
  • Maarianvaaran teatteri: Räsäsen miesrunonäyttämö

    Yhteisötalo Osmajoentie 1, Varkaus

    Näyttämötaiteilija Henry Räsänen esittää suomalaista klassikkorunoutta. Runojen väleissä keskustellaan leppoisasti runojen erilaisista mieshahmoista ja niistä nousevista tunteista ja ajatuksista. Kesto n. 1h. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut ja Hyvinvointia kulttuurista ikäihmisille Pohjois-Savoon -hanke

    Ilmainen
  • Novellikoukku

    Nurmon kirjasto Nurmontie 20, Nurmo

    Tule kuuntelemaan novelleja ja ota halutessasi oma käsityösi mukaan. Kahvi- ja teetarjoilu! Maksuton. Esteetön sisäänkäynti. Lisätiedot p. 06 416 7394.

    Ilmainen
  • Kirja-Varkaus Ystävän kammarilla

    Kangaslammin Ystävän kammari Kangaslammintie 7, Varkaus

    Tervetuloa rentoon ja mukavaan tilaisuuteen, jossa pääsemme yhdessä nauttimaan kirjallisuuden maailmasta. Tilaisuuden aikana juttelemme vapaasti kirjallisuuden harrastuksistanne ja lukukokemuksista. Tule mukaan keskustelemaan ja kuulemaan. Vapaa pääsy. Järj. Kirja-Varkaus ry, yhteistyössä Ystävän kammari

    Ilmainen
  • Sellon ja laulun hetki -päiväkonsertti

    Käpykankaan palvelukeskuksen juhlasali

    Sellisti ja laulaja Seeli Toivio esittää tunnelmallisia ja tuttuja lauluja – Karjalan kunnailta Rantakoivun alle, Kesäillan valssista Suojelusenkeliin ja monta muuta ikisuosikkia. Konsertissa saa laulaa mukana tai vain nauttia sävelten tunnelmista. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut

    Ilmainen
  • Kulttuurikeskiviikko: Tehdään jongleerauspalloja

    Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetta Seinäjoki

    Valmistetaan jongleerauspalloja ilmapalloista, riisistä ja tuorekelmusta. Tarvittavat materiaalit löytyvät paikan päältä. Lopuksi tutustutaan yhdessä jongleerauksen alkeisiin. Maksuton. Esteetön sisäänkäynti. Lisätiedot p. 044 418 1807.

    Ilmainen
  • Kahvikekkerit, Ylistaro

    Ylistaron kirjasto Kaukolanraitti 5, Ylistaro

    Yhteislaulutilaisuus Impivaara Old´s harmonikkaporukan johtamana. Maksuton tapahtuma, kahvimaksu 2 € (käteinen). Lisätiedot p. 040 661 6980.

    Ilmainen
  • Konstin taideopastus

    Varkauden museokeskus Konsti Satakunnankatu 1, Varkaus

    Museokeskus Konstin taideopastuksella pääset tutustumaan oppaan johdolla ainutlaatuiseen Rakelin salonkiin sekä vaihtuvaan taidenäyttelyyn ”Marraskuun Vorssi – Anton Lindforssin maalauksia”. Vapaa pääsy. Järj. Varkauden museokeskus Konsti

    Ilmainen
  • Oopperan Teetanssit Vantaan Tulisuudelmassa

    Vantaan Tulisuudelma Hertaksentie 2, Vantaa

    Kuva: Mirka Kleemola / Jani Forsberg Iltapäivätansseissa tanssitaan rennosti ikivihreiden tahdissa orkesterin säestyksellä. Esiintyjät ovat sopraano Marianne Montonen ja Kimmo Leppälän orkesteri. Tapahtuman juontaa Juha Moisio. Tapahtuma on maksuton ja Tulisuudelmaan on esteetön pääsy. Tapahtuman järjestävät Suomen Kansallisooppera ja -baletti, Vantaan kaupunki ja Tulisuudelma.

    Ilmainen
  • Teemakeskiviikko Sairaalamuseossa

    Sairaalamuseo Björkenheimin puistotie 2, Seinäjoki, Suomi

    Seniorisairaanhoitaja Liisa Panula kertoo sairaanhoitajien 100-vuotisesta taipaleesta Suomessa. Kahvitarjoilu. Museo avoinna klo 12–18. Maksuton. Lisätiedot p. 044 754 1651.

    Ilmainen
  • Musiikki-ilta Tesomalla: Napolitan Duo

    Tesoman hyvinvointikeskus Tesomankatu 4, Tampere, Suomi

    Tule viettämään tunnelmallista musiikki-iltaa Tesoman Yhteisökahvila OmaNaapuriin! Kello 17-18 ohjelmassa on nonstop Roskartelu° –taidepaja: Kierrätyksellinen katu. Tesoman yhteisötaiteilijoiden Millan ja Petrin (BCEnsemble) johdolla revitään, leikataan ja liimataan kuvallisia ja sanallisia viestejä kierrätysmateriaaleista yhteiseksi kartaksi. Kello 18 Napolitan Duo Ilaria & Tuomas vievät kiehtovalle musiikkimatkalle Napolin kaduille. Duo esittää tunnettuja napolilaisia iskelmiä, joista moni on tuttu myös […]

    Ilmainen
  • Isoviha – terrorin aika 300 vuotta sitten

    Pääkirjasto Apilan Jaaksi-sali, Alvar Aallon katu 14, Seinäjoki

    Kirjailija Anneli Kanto on kirjoittanut libreton Ilmajoen musiikkijuhlien oopperaan Isoviha 1713–1721. Kanto kertoo isostavihasta ja oopperalibreton kirjoittamisesta Seinäjoen pääkirjaston Jaaksi-salissa. Ovet avataan klo 17.15 ja sisään mahtuu 90 ensimmäistä. Maksuton. Esteetön sisäänkäynti. Lisätiedot p. 06 416 2317.

    Ilmainen
  • Sellon viemää! -konsertti

    Varkauden kirjaston auditorio 2. krs

    Sellisti ja laulaja Seeli Toivion konsertissa kuullaan uutta ja vanhaa elokuvamusiikkia sekä klassista selloa ja laulua. Seeli Toiviolla on konsertissa mukanaan myös moderni sähkösello, jolla hän esittää mm. scifi-elokuvien musiikkia sekä improvisoi Rammsteinia. Kuullaan myös mm. Myrskyluodon Maija, Järnefeltin Kehtolaulu ja J. S. Bachin musiikkia oikealla, yli 200-vuotiaalla sellolla soitettuna. Toivio kertoo musiikin lomassa mm. […]

    Ilmainen
  • Aikuisten elokuvailta

    Nurmon kirjasto Nurmontie 20, Nurmo

    Tapahtumassa esitetään vuonna 2025 valmistunut elokuva. Lisätietoa elokuvasta saa Nurmon kirjastosta tai Nurmon kirjaston somesta. Maksuton. Esteetön sisäänkäynti. Lisätiedot p. 06 416 7394.

    Ilmainen
  • Kino Aurora: Hamnet

    Kino Aurora: Kulttuuritalo Villa Rana Seminaarinkatu 13, Jyväskylä

    Oscar®-palkitun käsikirjoittaja/ohjaaja Chloé Zhaon elokuva HAMNET kertoo vavisuttavan rakkaustarinan, joka innoitti Shakespearen ajattoman mestariteoksen, Hamletin, syntyä.

    10€