Liisa Takalan valokuvausprojekti sai alkunsa, kun hän pääsi seuramaan Myllypuron seniorikeskuksen balettitanssiryhmä Myllyjoutsenien harjoituksia. Tanssijoiden innosta vaikuttuneena Takala haki ja sai apurahan helsinkiläisten ikääntyneiden harrastusryhmien dokumentointiin: ”pohdin sitä, että ajatellaanko liian usein, liian helposti ihmisen vanhetessa, että hän ikäänkuin siirtyisi katsomoon. Haluan kuvillani esittää, että näin ei tarvitse olla. Voi aloittaa vaikka kuinka monta uutta elämää: esiintyä, eläytyä, ja kokeilla rohkeasti uutta.”
Iki-ihanat -valokuvanäyttelyssä on kaksi osaa: mustavalkoisia muotokuvia Myllyjoutsenien balettitanssijoista sekä dokumenttikuvia helsinkiläisten ikäihmisten erilaisista harrastus- ja liikuntaryhmistä. Kuvissa nähdään muun muassa tanssia, teatteria, liikuntaa, joogaa, piirtämistä sekä kukkatyöpajoja.
Takala on voinut kuvata vapaasti omaan tyyliinsä, hakenut iloa ja elämää kuviinsa: “Olen saanut tavata hienoja ja persoonallisia ryhmiä ja niiden luovia ohjaajia. Tämä on tuonut minulle valtavasti iloa vuoden aikana.”
Valokuvanäyttely on esillä Kaapelitehtaan Puristamossa 20.-30.3. klo 11-19.
Liisa Takala on valmistunut valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutista vuonna 1994 ja kuvannut työkseen jo 30 vuotta. Valokuvauksessa haastavimmaksi hän kertoo perinteisen dokumentoinnin, reportaasimaisen kuvauksen, jolloin voi seurata tilanteita ja kuvata pidempään ja antaa sattumalle mahdollisuuden.
Liisa Takalan näyttely on osa valtakunnallista ikääntymistä juhlistavaa Armas-festivaalia.