Pekka Haavisto Armaksen suojelijaksi

Iloksemme voimme kertoa, että Armaksen suojelija on tänä vuonna Pekka Haavisto.

Haaviston tervehdys:

Joskus ajat voivat tuntua ahdistavilta. Koronakriisi rajoitti mahdollisuuksia tavata toisiamme ja nauttia kulttuurista. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa muistuttaa, miten rauha on helppo rikkoa, mutta vaikea saavuttaa. Monella vanhemmalla ihmisellä tällaiset kriisit nostavat pintaan omat, vaikeatkin muistot. Suomikin on joutunut taistelemaan olemassaolostaan ja rauhasta.

Näiden ajatusten keskellä on kuitenkin jotakin, joka antaa meille uutta virtaa tähän päivään ja huomiseen – kulttuuri ja taide. Hyvä näyttely, tanssi, musiikki, teatteri, keskustelu voi olla arjen katkaisija ja antaa ajattelemisen aihetta. Taiteen ja kulttuurin kautta ihminen uudistuu ja pystyy käsittelemään tätä päivää, mennyttä ja tulevaa.

Siksi tarvitaan Armas-festivaali, joka tuo yhteen senioripolven tekijöitä ja näkijöitä, osaajia ja kokijoita. Armas kokoaa yhteen taiteilijoita, taidealan toimijoita, taidelaitoksia, vanhustyön järjestöjä sekä kunta-alan toimijoita. Armas todistaa osaltaan vanhaa suomalaista viisautta – tallessa ikä eletty.

On hienoa saada olla Armas-festivaalin suojelijana 2023. Laskeutukoon jokaisen festivaalivieraan ja festivaalin tekijän olkapäille pieni ripaus voimia antavaa tähtipölyä.

Pekka Haavisto

Kansanedustaja

Valokuva: Kerttu Penttilä

Scroll to Top